keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Minä ja riippuvuuteni

Kuka minä olen?





Olen alkoholistiperheen lapsi. Jokainen alkoholistiperheessä elänyt sairastuu, halusi tai ei. Se ei ole valinta, niin siinä vain käy. Olen lukenut paljon aiheesta vuosien varrella, en kuitenkaan ihan loppuun asti ymmärtänyt miten pahasti olin itse sairastunut. Kuvittelin, että minä olin vahva. Minä selviydyn ja hoidan itseni. Olin hyvä puhumaan, kuvittelin purkavani puhumalla asioita. Sisään jäi kuitenkin niitä asioita joita en tunnistanut, enkä saanut ulos. En nähnyt miten ulkoapäin asioita katsoin. En yksinkertaisesti osannut  enkä kyennyt kääntymään sisäänpäin kohtaamaan niitä vääristymiä itsessäni mihin olin kasvanut.



Aikuisena minusta oli kasvanut ylisosiaalinen suorittaja. Muistan kuinka katsoin kalenteria joka ammotti tyhjyyttään, ahdistuin. Silloin en tietenkään ymmärtänyt sitä, että en uskaltanut pysähtyä, hiljentyä vaan täytin kaiken aikani tekemisellä. Olin huippu hyvä keksimään kaikkea ohjelmaa itselleni. Olihan ystävä ja kaveripiirini laaja, se ei ollut edes vaikeaa.

Minusta tuli 23-vuotiaana äiti. Se ei ollut tavatonta ystäväpiirissäni, vaikka olinkin nuori. Äitiys käynnisti minussa kasvun johon en osannut mitenkään valmistautua. Se nosti minussa sellaisia tunteita joita aluksi säikähdin. Se toi kaikki varjopuoleni näkyväksi, nostaen ne päivänvaloon.  Olin monesti hukassa lapseni kanssa joka todella haastoi minut voimakkaalla luonteellaan taistoon, enkä todellakaan pysynyt rauhallisena aikuisena näissä tilanteissa.  Minun oli vaikea kohdata omia varjojani, joita lapset minussa nostivat. 
Minähän oli kiltti, ihana ja jaksava äiti. En kyennyt kohtaamaan varjojani, niitä joita olin oppinut peittämään yli 20-vuoden ajan. 


Opiskellessani 30-vuotiaana muistan, että oli hankala tehdä itsearviontia. En osannut sanoa millainen olin. Opiskelu käynnisti minussa itsenäistymisen, jouduin todella pohtimaan itseäni ja elämääni. En enää mukautunut kaikkeen, aloin voimaantua ja itsenäistyä. 

Elimme mieheni kanssa täysin riippuvuus suhteesta josta en kyennyt lähtemään.
Tuolloin keräsin itseeni paljon ja kun kuppi oli täysi sain raivokohtauksia kotona. 
Kodin ulkopuolella olin itse rauhallisuus, eikä kukaan olisi koskaan uskonut minkälainen oli toinen puoli minussa.




13- vuotta sitten aloin tehdä lyhyempää työaikaa. Ensimmäinen pysähtyminen tapahtui tässä kohtaa. Vääristyneet mallit elämässäni alkoivat puskea mieleeni sellaisella voimalla, että en enää nukkunut. Saatoin nukahtaa mutta herätä tunnin päästä. Jokainen ymmärtää, että hetken päästä aloin olla kävelevä zombie. Muistan aikoja jolloin olin niin pihalla, että saatoin seistä imurin edessä miettien että mistäs tämä nyt laitettiinkaan päälle. Ensi kertaa elämässäni sain paniikkikohtausta muistuttavan ahdistuskohtauksen. En saanut henkeä, se oli niin pelottavaa, että soitin ystävälleni, joka rauhoitti minut koska omasta kokemuksestaan tiesi miten toimia. Oli lähdettävä hakemaan apua. Sain nukkumiseen lääkityksen. Aloin käydä psykologisessa vyöhyketerapiassa. Aloin pikkuhiljaa toeta. Lääkitys teki kuitenkin sen, että en päässyt syvästi kosketukseen itseni ja oikeiden tunteideni kanssa.




Erosin lasten isästä 11-vuotta sitten. Leikimme lähes 19 -vuotta tule lähelle, mene pois-leikkiä. Tämä leikki loppui kun olin tarpeeksi vahva ja itsenäistynyt lähtemään. 
Aloin rakentaa elämää yksin ensi kerran elämässäni. Se oli ajoittain helvettiä. En ymmärtänyt tuolloin kuinka läheisriippuvainen olin. Olin kuvitellut, että kun eroan kaikki muuttuu paremmaksi. En tiedostanut omaa riippuvuuttani. Voin huonosti edelleen. Lasten kanssa minulla oli perusarki ja asiat sujuivat. Vaikutin päällisin puolin eläväni hyvää ja onnellista elämää. Näin ei kuitenkaan ollut. Ajat jotka vietin yksin taistelin ja opettelin olemaan yksin. Aluksi se oli kamalaa. En osannut nauttia siitä. 

Niinpä monia vapaaviikonloppuja vietin viihteellä. En pitänyt sitä ollenkaan pahana. Minullahan ei ollut juomisen kanssa ongelmaa. Tajusin vasta jälkeenpäin, että tarve oli kuitenkin joka kerta juoda liikaa. Niinhän olin toiminut aiemminkin, sallinut sen itselleni koska tein sitä niin harvoin. Joku läheinen huomautti joskus asiasta hyvinkin suoraan ollessamme samoissa juhlissa.  Pidin häntä vain nipona, joka halusi kontrolloida kaikkea. 

Juomiskäyttäytymiseni oli ongelma vaikken juonutkaan usein niin senkin edestä. Monesti tein niin, että rajasin omaa juomistani siten, että välillä saatoin mennä juhliin joissa en juonut lainkaan. Kuin todistaakseni itselleni että minä pystyn. Ja pystyinhän minä. Kysehän ei ollut siitä. Kyse oli enemmän siitä, etten tuntenut kohtuutta.  Ajatukseni oli, että miksi ottaa paria, ihan sama sitten olla välillä juomatta ollenkaan. Se oli kaikki tai ei mitään.

Tapasin miehen johon hullaannuin täysin. Mies oli minulle kuin huumetta. Jäin täysin koukkuun. Aluksi tämä suhde oli todella epävakaa. Yritin päästä irti suhteesta, mutta palasin aina.. En ymmärtänyt edelleenkään toimivani riippuvuudesta käsin, halusin miehen väkisin elämääni. Minä näin miehessä jotain niin kaunista ja ihanaa, vaikka hän oli todella rikkinäinen ihminen. Ajattelin että minä pelastan hänet, olen erilainen kuin hänen exä. Minun rakkaus pelastaa hänet. Muutaman vuoden päästä ymmärsin että suhde oli erittäin vahingollinen minulle. Revin väkisin itseni irti. Aloin ymmärtää läheisriippuvuuttani paremmin. Taistelin hulluna etten seisoisi miehen oven takana heikkona hetkenäni.  Revin itseäni irti riippuvuudesta, jota nyt vasta aloin oikeasti ymmärtää.

Olin 1.5 –vuotta yksin. Elämäni muuttui parempaan. Juomiskäyttäytymiseni muuttui ja aloin jopa jo hieman nauttia yksin olemisesta.





Kohtasin tutun miehen nuoruudestani joka halusi lähteä kahville kanssani. Päätin suostua, vaikka en aluksi kovin innostunut ollutkaan.  Mies ihastui minuun täysin. Se oli niin ihana tunne kun joku oikeasti haluaa juuri sinut, että annoin mennä. Näin miehessä  taas sisäisesti jotain niin kaunista ja pelotonta, vaikka mies elikin ihan täysin päinvastaisesti. Kuvittelin, että hän ehkä siitä muuttuisi, vaikka ymmärsin jo, että minä en häntä voi muuttaa. Muutin miehen luokse, koska olin joka tapauksessa tilanteessa jossa olisin muuttanut pienempään asuntoon yksin. Päätimme katsoa miten yhteiselo onnistuisi. Mies oli asunut yksin 20 –vuotta ja jo muutamassa kuukaudessa tajusin että muutto oli virhe. Miehen oli todella vaikea sopeutua elämään jonkun kanssa saati olemaan suhteessa. Kaikki oli hänelle niin outoa 20-vuoden yksinolon jälkeen eikä minulla riittänyt kärsivällisyyttä. Olinhan itse elänyt hyvin erilaista elämää.

Muutin omaan asuntoon. Usko ja luotto rakkauteen eivät kadonneet.  Kävin treffeillä, tutustuin ihmisiin. Nopeasti tiesin kenet halusin tavata uudestaan ketä en. Silloin ajattelin, että voin elää yksin, ei minun tarvitsisi olla suhteessa. Näin jälkeenpäin katsottuna asia ei ollut niin. Minulla oli verkot vesillä katiskaa myöden. En siis osannut edelleenkään pysähtyä itseni äärelle, vaan haku oli päällä koko ajan. 


Tapasin tulevan 2.aviomieheni ja tuntui että hän oli kaikki mitä olin koskaan unelmoinut ja enemmänkin. Minä olin odottanut häntä koko elämäni. Rakastuimme molemmat niin päätä pahkaa että  huimasi. Me puhuimme kaikesta toisillemme. Rakastimme täysillä. Muutimme 3 kuukauden seurustelun jälkeen yhteen asumaan. Muutaman kerran muistan että alitajuntaani oli noussut muutama varoituksen sana, mutta en kuunnellut. Vauhti oli hurjaa, mutta emme miettineet. Emme nähneet kuin toisemme ja uskomattoman upean rakkauden 💗💗

Haasteita alkoi tulla aika pian muuton jälkeen. Selvähän se kun emme oikeasti tunteneet toisiamme. Olimme nähneet toisistamme sen kauniin ja ihanan puolen mutta kaikki ne varjopuolet olivat jääneet huomioimatta. Puolet joita meillä jokaisella on,  mutta niistä me emme osanneet puhua enää toisemme kanssa. Ajan kuluessa puhumattomuus teki syvän kuilun välillemme. Kuilun jonka yli oli tuntui olevan tuhansien kilometrien matka. Rakkaus välillämme ei kuollut, tiedän sen. Irtipäästäminen on ollut tuskaista meille molemmille. Irtipäästäminen on kuitenkin ollut tähän astisen elämäni suurin kokemus aidosta rakkaudesta 💗


Läheisriippuvuus minussa on niin kovasti halunnut olla toisen kanssa että olen mukautunut. En ole ollut oma itseni. En ole oikeasti ollut se mukautuva, sopeutuva, ylisosiaalinen, uhrautuva ihminen. Se on ollut riippuvuuttani. Olen aina haasteiden  tullessa pienentänyt itseäni, niin että toisen olisi parempi olla, luullen että vika on minussa. Kuvitellut että jos minä olen toisenlainen kaikki muuttuu paremmaksi. Olen ollut niin sidottu siihen persoonaan mihin olin oppinut, että en tunnistanut valheellisuutta itsekkään. Rajojani ylitettiin toistuvasti, mutta minä venyin. Annoin toistuvasti periksi, jäin ja voin huonosti. Suhteiden edetessä minä aloin kapinoida ja käyttäytyä kuin teini, raivoten ja kiukutellen. Läheisriippuvuus hallitsi minua, mutta mitä enemmän purkasin riippuvuutta itsestäni sitä enemmän ymmärsin käytöstäni ja itseäni.  


Epätäydellisen täydellisenä näin vihdoin todellisen itseni.
Näin oman naamioni taakse ensi kerran elämässäni.
Oli tullut  aika kohdata kaikki se mikä oli syvällä sisälläni piilossa. 
Apua sain energiahoidoista, joissa kaikkia vääristymiä kehostani purettiin. 

Kaikki nuo vääristymät tulevat nyt selkeästi esiin. Olin luonut elämän itseni ulkopuolelle. En ottanut vastaan muilta mitään, kuvittelin tietäväni itse. Puhuin paljon mutta en kuunnellut. Luin mutta en sisäistänyt. En tunnistanut omia ongelmiani, en siksi etten olisi halunnut, vaan koska en ollut kosketuksissa todellisiin lukkoihini ja tunteisiini.  Elin ja puhuin oppimastani, mutta itseni ulkopuolella. Ymmärrän nyt mikä ero tällä on, nyt kun sielu, mieli ja keho ovat yhtä. Syntyy täydellinen tasapaino. Tasapainoa keikutetaan kokoajan, saan siis olla herkällä korvalla itseni kanssa. Herkkyys joka on minulle luontaista pääsee nyt esiin, viisaus joka ohjaa polkuani intuitiivisesti eteenpäin. Rohkeammin kuin koskaan se kehottaa  kuuntelemaan itseäni. Tarttumaan elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin pelottomammin. Viisaus ei säntäile, ei tee liian äkkinäisiä päätöksiä, sillä ei ole kiire. Sielua ohjaa rakkaus ei pelko.  Sielu haluaa nähdä maisemat kunnolla, se haluaa nauttia näkemästään,  katsoakseen rauhassa mikä polku palvelee sen matkaa parhaiten.


Eheytyessä aloin nähdä myös muiden naamiot. Naamiot joita meistä monet ovat luoneet, pelossa, rikkinäisyyttään, uskaltamatta paljastaa todellista itseään itselleen ja toisille. Naamioiden taakse kätkeytyy paljon myös riippuvaista käytöstä vaikkei aina selkeää riippuvuutta olisikaan. Riippuvainen käytös on oma voipainen. Se uskottelee, että kukaan muu ei voi sinua auttaa kun sinä itse. Se ei suostu ottamaan apua vastaan, vaan uskoo kerta toisen jälkeen itse pystyvänsä auttamaan itseään. Naamion taakse kätkeytyy monia tunteita joita emme halua emmekä pysty kohtamaan. Lukuisia itkemättömiä itkuja, suruja, pettymyksiä, vihaa, häpeää ja syyllisyyttä. Nämä kaikki tunteet ja lukot uinuvat syvällä alitajunnan tavoittamattomissa. 






LÄHEISRIIPPUVUUS VOI OLLA ONGELMASI, JOS
  • Tunnet mielihyvää, kun toinen tarvitsee sinua. Pelkäät tulevasi hylätyksi, jos et ole tarpeellinen muille.
  • Ahdistut, tunnet sääliä ja syyllisyyttä muiden ongelmista ja koet olevasi velvollinen    auttamaan. Tämän vuoksi pyrit kontrolloimaan ihmisiä ja tilanteita, jotta ihmiset            käyttäytyisivät ja asiat menisivät mielesi mukaan
  • Et tiedä, mitä itse haluat ja tarvitset, vaan kohdistat voimasi toiseen ja hänen ongelmiinsa. Seksisuhteessakin olet huolehtija, suoritat seksiä miellyttääksesi toista. 
  • Tunnet arvottomuutta, syyllisyyttä ja häpeää. Siedät huonoa kohtelua säilyttääksesi toisen kiintymyksen.  
  • Tunnetilasi on riippuvainen toisen tunnetilasta. Koet herkästi itsesi syylliseksi toisen ärtymykseen, kiukutteluun ja vihanpuuskiin. Elämäsi tuntuu tyhjältä ilman huolia, kaaosta tai kriisiä. Samalla tunnet olosi kiusatuksi ja painostetuksi ja syytät muita omasta jamastasi. 
  • Pelkäät tekeväsi virheitä, vaadit itseltäsi täydellisiä suorituksia ja odotat kiitosta. Tunnet syyllisyyttä voimakkaista vihantunteistasi ja pyrit tukahduttamaan ne.  
  • Ajaudut kerta toisensa jälkeen ihmissuhteisiin, joissa voit huonosti. Etsit rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät pysty rakastamaan. Sinulla on taipumus muihin riippuvuuksiin, kuten työnarkomaniaan, liikasyömiseen tai alkoholismiin  
NÄIN IRTI LÄHEISRIIPPUVUUDESTA
  • Hyväksy, ettet voi ratkaista muiden ongelmia. Et ole vastuussa toisen mielialoista tai  hyvin- tai pahoinvoinnista. 
  • Vähennä vastuutasi. Ole terveesti itsekäs ja opettele sanomaan ei.  
  • Opettele hyväksymään ja kokemaan tunteesi.
  • Ilmaise tarpeesi ja toiveesi suoraan. Puhu minä-muodossa tunteistasi, toiveistasi ja ajatuksistasi: minusta tuntuu... minun mielestäni... minä ajattelen... minä toivon... minä tarvitsen... 
  • Anna itsellesi lupa myös epäonnistua.
  • Hae sellaisten aikuisten seuraa, jotka pärjäävät omillaan ja joita sinun ei tarvitse hoitaa, mutta joiden kanssa voit jakaa 



Pysähdy ja katso itseäsi rakkaudella, olet kaunis ja ihana sielu💗


Rakkaudella Isa Annika