sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Matka kohti valoa đź’– osa 1

On ollut hiljaista.
Vuosi 2018 alkoi ahdistuneena ja kuin kuopan pohjalla velloin päivästä toiseen. Nyt jälkeenpäin ajatellen tuskin muistan koko talvesta paljoakaan. Päivät seurasivat toistaan, samankaltaisina ja harmaina. En kuitenkaan ollut itsestäni huolissani vaikka tiedän että osa läheisistäni olikin. Minä tiesin että tämä on nyt jotain,  mitä minun piti täysin yksin kohdata.
Helmikuussa olimme mieheni kanssa päätyneet tilanteeseen josta ei ollut enää  muuta ulos pääsyä kuin lähteä eri suuntiin. Päätimme, että aluksi muutamme erillemme ja katsomme sitten mitä tapahtuu. Olimme rimpuilleet ahdistavassa tilanteessa pitkään, vaikka irti päästäminen oli vaikeaa,  tiesimme molemmat että irtiotto oli tehtävä.



Kaiken tämän keskellä osa lähipiiriäni oli sitä mieltä,  että nyt pitäisi lähteä hakemaan apua,
kenties lääkitystä ja terapiaa.
Minä rimpuilin, en uskonut sen auttavan minua. Olin jo ymmärtänyt että voisin puhua vaikka loppuelämäni mutta asiat vain pulpahtavaisivat taas jossain vaiheessa takaisin. Ymmärsin, että lääkitys vain tukkisi kaiken entisestään eikä se tuntunut enää olevan minulla mahdollista.
Kaikki kehossani oleva vaati saada tulla ulos.
Olin päättäväinen, pidin pääni. Yksinkertaisesti en enää voinut lähteä  vanhaa polkua,
tiedostin liikaa. Minun oli kokeiltava itse. Kuunnelta omaa sisäistä ääntäni ja
suljettava kaikki muu ulkopuolelle.


Aloitettuani energiahoito opiskelun yli vuosi sitten ajattelin että noh minulla ei mitään traumoja eikä purettavaa olisi enää, joten helppo homma. Harjoittelimme tietenkin toistemme kanssa kursseilla näitä tekniikoita toisillemme. Kurssiin kuului myös se, että otamme hoidon itse koulutetulta energiahoitajalta. Tämän jälkeen sitten alkoikin tapahtua. Tunteita alkoi nousta syvältä alitajuntaani, tunteita ja pelkoja joita en tajunnut minulla edes olevan.
Näin siis, ihminen pystyy huijaamaan itseään, ajattelin.


Aluksi tuntui, ettei voimat riitä järjestää asioita, asuntoa ja työpaikkaa, mutta niin vain kaikki järjestyi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Oletteko kuulleet sellaista, että kun jotkut asiat ovat tarkoitettu tapahtuviksi kaikki vain ikäänkuin loksahtaa kohdilleen? Näin juuri tapahtui minulle.

Tein valtavan suurta surutyötä, jaoin tavaroitamme, pakkasin ja itkin. Tiesin että näin on tarkoitettu. Silloin en ymmärtänyt miksi mutta en kyseenalaistanut tarkoitusta.
Ymmärsin että vaikka kuinka vastustaisin asiaa se ei auttaisi minua, joten oli päästettävä irti ja hyväksyttävä.

kuva Maria Kalmi photography
Tiedostin ensikertaa ehkä ikinä miten tärkeää surutyön tekeminen oli.
Eroon kuuluu kaikki tunteet, suru ja vihakin. Annoin kaikien tunteiden tulla juuri niinkuin ne tuli.  Minä surin ja vihasin, itkin ja raivosin, yhtäkään tunnetta en vastustanut. Annoin niiden tulla ja mennä. En analysoinut en miettinyt enkä selitellyt.

Pelkäsin tulevaa, olin kauhuissani. Miten sopeutuisin uuteen? Kuinka pärjäisin jne.
Kaikki pelot mitä mieli vain voin tuoda, tulivat vyöryn lailla päälleni kuin myrsky. Energiahoidot auttoivat, purkivat mennyttä, kehossani olleita uskomuksia, kokemuksiani ja suurimpia traumojani. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että nämä hoidot olivat minun pelastukseni, sillä puhumalla näitä asioita en olisi osannut kohdata ja käsitellä. Minun ei tarvinnut puhua, mitä enemmän purkasimme kuormaa lisääntyi ymmärrykseni itseäni kohtaan.





Muutimme Helmi kissan kanssa omaan asuntoon.Ihka ensimmäistä kertaa asuin yksin.
Alkoi helpottaa, aloin taas hengittää ja pikkuhiljaa valo ja ilo palasi elämääni.
Työt päiväkodissa alkoivat samaan aikaan kun muutin. Aluksi päivät töissä verottivat niin paljon että lepäsin illat ja osan viikonlopuistakin. Annoin itselleni aikaa asettua ja tottua uuteen.


Kotia sain laitettua pikkuhiljaa, minun omaa ihanaa kotiani. Se tuntui niin mahtavalta.  Pelkoni osottautuivat aiheettomiksi, mitkään niistä eivät toteutuneet. En pelännyt tunteitani, annoin kaiken tulla ulos, mutta ihmeissäni itsekin huomasin ettei suuria tunteita enään noussut.



Aluksi tuntui, että olin palannut taas alkupisteeseen samaan mihin monesti aiemminkin.
Ehkä näin oli, mutta nyt minä olin kasvanut omaksi itsekseni. Tämän tajutessani riemuitsin omasta kasvustani, Olin niin kiitollinen että itketti. Olin löytänyt tasapainon ensi kertaa elämässäni. Se tunne sai surunkin tuntumaan kauniilta.


Rakkaus täytti sydämeni. Rakkaus itseä ja elettyä elämää kohtaan.Minusta ei tuntunut, että olisin epäonnistunut, päinvastoin, olin onnistunut saavuttamaan jotain näin mahtavaa. Miksi kummassa siitä pitäisi ajatella, että se olisi epäonnistumista? Monet ajatusmallit ovat oienneet. Hymyillen olen ajatellut että miten kummassa sitä onkin ajatellut niin tai näin monista asioista.
Kuinka paljon vaikutusta on sillä mitä meihin on istutettu kenties jo lapsena ja niiden mallien purkautuessa huomaakin että eihän se olekkaan totta.



Nämä asiathan olin mielen tasolla käsitellyt vuosien varrella useasti, mutta tällä kertaa ymmärsin, että mieli ja kehon muisti ovatkin täysin eri asioita. Kaikki koetut asiat ovat visusti kehossamme muistissa, mieli on painanut ne hyvin hyvin syvälle eikä niitä silloin edes itse ymmärrä olevan. Tätä on varmasti monen vaikea ymmärtää tai uskoa. Tiedän tunteen, sillä en itsekään uskonut ennenkuin  koin sen omakohtaisesti.


Kaikki minusta nousevat tunteet ja traumat purkautui niin syvältä, jolloin ehetyminen on paljon nopeampaa. Ymmärrys, oivallukset vain napsahtelivat kohdalle pala palalta nopeasti. Vapauden tunne on ensi kertaa sanoinkuvaamaton. Se rakkaus mitä tuntee itseään kohtaan ja koko luomakuntaa on huikea. Vapaus on saanut nyt uuden merkityksen. Vapauden tunne on jotain joka vapauttaa minut kaikesta menneestä rakkaudella, syyttämättä. Se on antanut rauhan viimein sydämeeni, Tunteen, että olen hyvä juuri tällaisena kuin olen tunteineni kaikkineni. Olen oppimatkalla koko elämäni. En ole valmis koskaan. Mutta olen valmis oppimaan, kehittymään, kasvamaan.
Ottamaan kaiken vastaan ilolla ja suurella rakkaudellađź’–

                            Tämä tie oli minun tieni, sen ei tarvitse olla sinun. Tärkeintä on että
                                       kuuntelet itseäsi rehellisesti, olet itsellesi lojaali ja toimit
                                                                         sen mukaanđź’–

                                                                Pitäkää huolta itsestänne

                                       

                                                             
                                                             
kuva Maria Kalmi photography
                                                             

                                                                  Rakkaudella Isa Annika