sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

KEVÄTKÖ?

 Perjantaina meitä helli ihana kaunis keväinen ilma. 
On huippua asua täällä maalla. Maisemat on
heti kotiovelta niin ihanan kauniit
Lenkkipolun varrelta bongattu

 Lauantaina alkoikin pyryttämään lunta. Hymyilytti :) 
Vappuna lunta ja jouluna ei. 


Tänä aamuna lumet olivat taas lähes sulat ja näyti siltä että kevät on kuin onkin tulossa.
Bongattiin muuten västäräkki eli västäräkistä vähäsen :) 


Vapun kunniaksi grillattiin ensi kerran tänä keväänä.
 Kyllä maistui miehen tekemät täytetyt herkkusienet, 
kasvikset sekä kreikkalaistyyppiset jauhelihpihvit 

Vinkkinä jos haluat kokeilla!

Täytetyt herkkusienet pekonilla:
täytteeksi yrttituorejuustoa sekä sipulia 
herkkusienen kannat jauhettuna.

Kreikkalaistyyppiset jauhelihapihvit:
jauhelihaa, tourejuustoa, chiliä, sipulia, suolaa 
ja paprikajauhetta 
sekä BBQ-kastiketta.


Vappua vietettiin tänä vuonna ihan kaksin miehen kanssa kotosalla. 
Päätin kuitenkin sen verran repäistä että laitoin villimmät 
sukat aamulla ;)


Viime vuonna viettettiin vappua ystäväpariskunnan kanssa,
jolloin pukeuduttiin vimpan päälle. 


On mulla yhtenä vuonna ollut todella iloinen 
vappuheilakin ;)


Miten teillä on vietetty vappua?

Hauskaa vappua ja ihanaa kevään odotusta 


Aurinkoisin terveisin Isa Annika

4 kommenttia:

  1. Kyllä maalla on ihanaa😊 Herkullisia grilliruokia😋 Täytyy kokeilla. Hauskaa vappua🎈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin on :) juu kannattaa, hyvää ja yksinkertaista

      Poista
  2. Oih mitä herkkuja! Kevät on kyllä ollut aika erikoinen, nyt tuntuis lämpenevän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin on :) mutta toivotaan että enteilee lämmintä kesää ;)

      Poista