keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Äidin vaisto ei valehtele

Se tunne kun kuulee jostain tosi kauheasta asiasta ja tajuaa, että oma lapsi on sekaantunut siihen, Ilman, että kukaan sanoo mitään, samantien vaan laskee 1+1 ja tietää, että oma lapsi pystyy moiseen tyhmyyteen vaikka ei mitään myöntäisikään. Joku kysyy, kuinka ihmeessä osasit yhdistää asiat toisiinsa??? niinpä, kun tuntee lapsensa liiankin hyvin ja tietää miten tyhmiin asioihin hän kykenee..Tässä kohtaa kiitän jääräpäivsyyttäni, koska minullahan oli vain tämä tunne ja luotin täysin siihen mitä se minulle sanoi. Sillä tunteella lähdin asiaa selvittämään,.eikä epäilykseni osoittautunut vääräksi, tiesin kaiken jo ennenkuin hän myönsi mitään ja loppujen lopuksi hän myönsi.
Ensimmäinen ajatus on ehkä raivo ja häpeä, kuinka ajattelemottomuuttaan nämä lapsemme toimivat tajuamatta tekemänsä asian vakavuutta. Seuraavassa hetkessä tulee armollisuus, anteeksianto sekä ajatus siitä miten tärkeä on, että tekemistään tyhmyyksistä ja virheistä joutua tilille. Hyvittämään tekemänsä, vaikka se ei poista tekoa, se toivon mukaan opettaa, että tekemillään väärillä teoilla on aina seurauksia. Siitä joutuu vastuuseen itse! Toivon todella, että tämä opettaisi jatkossa ajattattelemaan ennen kuin toimii, eikä vasta jälkikäteen.
Tarinan opetus on, että teemme kaikki virheitä. Onneksi kun osaa pyytää anteeksi ja on aidosti pahoillaan voi myös saada anteeksi ja opetella jatkossa toiminaan niin, että on taas luottamuksen arvoinen.